Reissupäiväkirja: Sunnuntai 4.8.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös mahtava Irlannin matkamme! Sunnuntaiaamu käynnistyi tietysti Nooralle kajautetulla syntymäpäivälaululla, joka kuulosti lähinnä varisten raakkuumiselta (pahoittelut espanjalainen huonekaverimme...), nimittäin sen verran mukavasti oli ainakin oma yskäni kehittynyt että ääntä ei lähtenyt juuri nimeksikään. Muistimme Nooraa upealla kortilla, sekä pienellä lahjalla, jonka Satu ja Essi olivat edellisenä päivänä käyneet Nooralta salaa ostamassa.

Tavarat olimme tosiaan onneksi pakanneet suurimmaksi osaksi jo edellisenä iltana. Essi oli nimittäin onnistunut jollain kummallisella keinolla muuttamaan sängynaluslaatikkonsa lukon koodia. Noh, siinähän se aamu sujui mukavasti pelkkä pyyhe ympärillä lukkoa pyöritellen, jotta ylle saisi kiskottua edes vaatteet... Noora lähti jo respasta hakemaan järeämpiä työkaluja lukon hajottamiseksi, kun ihmeen ja kumman kaupalla lukko saatiin avattua, jihuuu!

Veimme tavaramme säilöön, luovutimme huoneemme ja lähdimme nauttimaan aamupalasta bagel-kahvilaan. Aamiaisen jälkkäriksi söimme myös Nooran kanssa Maltesers-jätskit, joita olimme himoinneet koko viikon!

Lentomme suuntaisi Suomeen vasta illansuussa, joten meillä oli päivä aika vielä kierrellä ja fiilistellä Dublinia. Viimeiset tuliaisostokset oli tehtävä ja lisäksi halusimme ehdottomasti kierrellä Dublinin pikkupuistoja. Onneksemme sää oli jälleen mitä upein (kuka oikein väitti, että Irlannissa sataa koko ajan?) ja saimme luoda viimeiset vilkaisumme aurinkoiseen Dubliniin. Bongasimme kävelyreissullamme myös paikallisen Partiovarusteen!

Jessica oli onneksi edellisenä iltana maininnut meille illallisella, että Dublinissa olisi tänään bussilakko! Niinpä tilasimme taksin (joka loppupeleissä ei edes ollut juurikaan bussia hintavampi), sulloimme tavaramme sen takaluukkuun ja suuntasimme kentälle. Tulipahan siis tämäkin matkustusmuoto testattua.

Paluulennolla väsymys oli melkoinen, mutta nukkuminen ei ollut vaihtoehto, kiitos ihanien matkatoveriemme, Suomen junnujalkapallojoukkueen :))) Vaikka kello tikitti puolta yötä, ei pikkupoikien äänentaso laskenut. Pojat onnistuivat kuitenkin herättämään meissä myös melkoista hysteriaa, sillä olihan se aikamoinen näky kun neljä pikkupoikaa ahtautui Essin viereen kahdelle istuimelle pelaamaan iPadillä.... Muutenkin olimme aivan sekaisin väsymyshysteriasta, kun kelloa piti jälleen kääntää ja elämästämme katosikin humpsahtaen kaksi tuntia.

Lento laskeutui Suomeen ja onneksemme ennätimme juuri ja juuri bussiin, emmekä joutuneet odottelemaan seuraavaa kahden tunnin verran. Bussimatka kohti kotia sujui puoliunessa ja kotipysäkillä oli epätodellinen olo. Tässä se nyt oli, koko matka. Mutta kuten kotiinpalatessa yleensä, niin upea reissu kuin meillä olikin takanamme, sillä hetkellä halusimme kaikki vaan nukkumaan omiin sänkyihimme!

RKK:n Vaeltajat kiittää ja kuittaa, Suomiprojektia suunnitellessa, ehkäpä vielä palaamme linjoille!

- Sanni

Reissupäiväkirja: Lauantai 3.8.

Lauantai, oi lauantai! Viimeinen kokonainen Dublin-päivämme. Allekirjoittanut vietti sen buranan voimin ja nokka tukossa, mutta siitäkin huolimatta, ehkäpä parhaimmat Irlanti-muistot ovat juurikin lauantailta. Ehkä siksi, että reissussa ollessa viime hetkillä tulee tarve todella ottaa kaikki kaupungista irti.

Aamu alkoi heti ihanasti, kun hostelliaamiaiselle oli katettu viikonlopun kunniaksi lettuja. Herkut kruunaantuivat suklaakastikkeella, banaaninpaloilla ja siirapilla, omnom ♥. 

Edellisenä iltana ennen nukkumaanmenoa olimme silmät lupsuen googlettaneet, mistä löytyisi sopiva pikkuinen rantakaupunki, johon voisimme lauantaina tehdä päiväretken. Lopulta kohteeksi valikoitui Dalkey, suloinen pikkukaupunki, josta emme tienneet etukäteen oikeastaan mitään. Kulkuvälineenä toimi tällä kertaa lähijuna Dart. Pysäkki oli vain kivenheiton päässä hostellistamme ja muutaman euron arvoisella lipulla saimme matkustaa edestakaisin. Olisiko homma enää helpommin voinut sujua?

Törmäsimme aluksi Dalkeyn linnaan, johon emme valitettavasti päässeet sisälle, koska sinne oli tulossa joku suuri turistiryhmä. Ystävällinen työntekijä kuitenkin antoi meille kaupungin kartan, johon oli merkitty vierailemisen arvoisia paikkoja. Eipä siis muuta kuin tossua toisen eteen (ihan kuin tällä reissulla ei vielä olisi yhtään kävelty...) ja askeleet kohti rantaa!

Upeaa toki oli myös se, että löysimme postilaatikon! Äidit, isit, toverit, kaverit, mummit ja kummit, saimme viimein korttinne jätettyä postin huomaan.

Dalkey oli juuri sellainen, kuin olimme toivoneetkin. Vieri vieressä suloisia mökkejä, jotka toivat mieleen Harry Potter -miljööt. Niitä Irlannille tyypillisiä kiviaitoja, merinäköaloja, pieniä puutarhoja. Juuri sellainen täydellinen pieni kaupunki, jossa elämä on ihanaa. Siellä olisi hyvin voinut viettää päivän, jos toisenkin ja juuri tähän pikkukaupunkiretkeen oli mahtava huipentaa Irlannin-matkamme. Ja mikä hienointa, bongasimme myös delfiinin, joka valitettavasti jäi ikuistamatta. 

Dalkeyssa herkuttelimme myös maailman suloisimmassa kahvilassa, jonka kurpitsakeitto ja tomaattimozzarellapiiras (kai muistin oikein?) osoittautuivat jymymenestyksiksi! Tunnelma oli kotoisa, hinnat edulliset ja eriparinen "vähän sinnepäin sisustus" oli kuin piste iin päälle :). 

Dalkeyssa vierähti aivan huomaamatta mone monta mukavaa tuntia. Hostellille palatessamme meitä odotti kammottava pakkausurakka, koska seuraavana aamuna tulisi huone luovuttaa sen verran ajoissa, että päätimme pelata varman päälle (onneksi teimme näin, terveisin Essille olisi ainakin voinut seuraavana aamuna tulla hoppu, siitä lisää myöhemmin...) Illan kuitenkin kruunasi illallinen legendaarisessa Hard Rock Cafessa, joka tietysti kuuluu jokaisen Dublin vierailija must-listalle. Ruokailun merkeissä tapasimme myös Irlantilaisia partiokontaktejamme, Jessicaa ja Liziä, joihin Salli oli tutustunut pari vuotta sitten Roverwaylla. Ilta sujuikin hyvän ruuan ja jutustelun merkeissä. Juhla-ateria oli myös omistettu Nooralle, joka seuraavana päivänä täytti huikeat kaksikymmentä vuotta :)

Loppuun tunnustettakoon vielä, illalla turistikadulla kulkiessamme bongasimme pubin terassilla ehdottomasti reissun eksoottisimmat partiolaiset: partiolaisiksi pukeutuneen polttariporukan! Että siitä vaan sitten omia polttareita suunnittelemaan....

Enää yhden päivän verran irkkumuisteloita jäljellä, voi kun pääsisi takaisin!

- Sanni 

Reissupäiväkirja: Perjantai 2.8.

Tuntuu kuin matkasta olisi jo iäisyys ja onhan kotiinpaluusta tosiaan ehtinyt vierähtää jo kaksi viikkoa! Reissujuttua kuitenkin vielä riittää, nyt kuulumisia perjantailta.

Perjantaiaamuna päätimme, että tänään emme tyydy pelkkään hostelliaamupalaan, vaan lähdemme testamaan Dublinin Starbucksin. Omnom niitä herkkukahveja, -kaakaoita, -smoothieita ja muita. Massut pulleina oli hyvä suunnata kohti päivän varsinaisia haasteita.

Suunnaksi otettiin Ireland Girl Guide Center, josta Sallin irlantilainen partiokaveri oli meille vinkannut. Paikka oli siis irlantilaisten tyttöpartiolaisten kohtaamispaikka, jonka yhteydessä toimi myös pieni putiikki, jossa myytiin irlantilaisia partiomerkkejä, -paitoja (täällä partiolaiset kulkevat vallan jossain hupparissa, eikä missään niin virallisessa kuin meidän partiopaitamme...) ja muun muassa laululeikkikirjoja. Paikan löytäminen ei ollut ihan se helpoin juttu, sillä vaikka meillä oli osoite tiedossa harhailimme tovin. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että ulkomuodoltaan keskus oli aivan kuin mikä tahansa tavallinen talo keskellä asuinaluetta.

Sudarijohtajien must-hankinta oli upeat "Happiness is a BROWNIE" (eli onni on sudari) -pinssit, jotka pääsivätkin pian huiveihin killumaan. Ainakin vielä puhkumme intoa alkavaa partiosyksyä odotellessa!

Keskusksen ystävällinen työntekijä, myös kertoili meille paljon irlantilaisten partiosysteemistä (irlannissahan partionkin voi aloittaa jo viisivuotiaana!). Jätimme myös partiokeskuskseen vierailustamme muistoksi väiskin sekä Suomen edustushuivin. Omalla kolollamme sen sijaan on nyt tuliaisina Irlannin partiotyttöjen vuosikirjoja ja pinssejä sekä ostamme lauleikki-DVD, jonka katsomista odotamme jo innolla!

Melko pitkäksi venähtäneen reissun jälkeen nälkä oli jälleen kiljuva, ja nyt päätimme mennä testaamaan aitoa autenttista pubi-sapuskaa, onhan se täällä iso osa kulttuuria. Ja oli muuten järjettömän hyvää lammaspataa ja perinteistä lihapiirasta! Ruokailun jälkeen päästimme sisäiset lapsemme valloilleen ja piipahdimme Disney-kaupassa tuliaisostoksilla. Sen jälkeen olikin aika lähteä valmistautumaan illan suureen kohokohtaan....

...VINTTIKOIRAJUOKSUIHIN! Kysyimme tosiaan Larch Hillin työntekijältä Dublin-vinkkejä ja mitä meidän pitäisi hänen mielestään Dublinissa ehdottomasti kokea. Hän vastasi välittömästi, että vinttikoirajuoksut. Hän selvitti meille myös oikeat bussin numerot ja näytti jopa videota juoksuista. Ja sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että tämä peri-irlantilainen kulttuurielämys meidän täytyy ehdottomasti kokea!

Otimme bussin kohti Stadionia ja olimme aivan fiiliksissä. Ja fiiliksissä olimme perilläkin, eihän meistä kukaan ollut nimittäin aiemmin edes ollut vinttikoirajuoksuissa. Ja no, eihän siinä taida juurikaan järkeä olla, että koirat juoksevat kehää ympäri aivan tajutonta tahtia sähköjäniksen perässä (oisko ollut jopa 80 km/h?) mutta no, missäpä urheilukisassa sen kummempaa päämäärää olisi? Ja meillä ainakin oli hauskaa kun kannustimme hauvoja, suosikit valittiin tietysti aina asiantuntavasti "vitsit tolla on hauska nimi" -periaattella.

Juoksuissa venähti tunti jos toinenkin ja ilta oli jo pimentynyt kun otimme bussin takaisin keskustaan. Hostellille palatessamme alkoi ilmassa olla jo haikeutta lähestyvästä viimeisestä illasta. Mutta monenmoista ehdittiin vielä lauantainakin kokea, siitä lisää myöhemmin!

- Sanni

Reissupäiväkirja: Torstai 1.8.

Torstai oli kulttuuria täynnä! Starttasimme aamun hostelliaamiaisen kautta ja suuntasimme sen jälkeen opastetulle Dublin-kierrokselle, jotta pääsisimme tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin. Kierrokselle lähteminen sujui oikein mallikkaasti sillä opas kävi noutamassa meidät ja muitakin mukaansa hostellin edestä. Sääkin oli suorastaan aurinkoinen ja kuin kaupunkikävelylle suunniteltu!

Yksi Dublinin tunnetuimmista nähtävyyksistä on Trinity College, jonka pihassa olimmekin harhailleet jo edellisenä iltana. Kampusalue oli ihanan ja viihtyisän näköinen ja vanhat rakennukset loivat oikein kunnon sisäoppilaitostunnelmaa. 

Tietysti pääsimme näkemään myös Dublinin linnan, josta täällä blogissammekin jo aiemmin kerroimme. 

Lisäksi pääsimme tutustumaan kaupungintaloon, vanhaan kirkkoon rakennettuun turisti-infoon (mikä ihmeen fiksaatio näillä irkuilla on rakentaa vanhoihin kirkkoihin kaikkea muuta?!?), sekä myös ihan oikeaan kirkkoon. Lisäksi oppaamme kertoi meille vaihtoehtoisia tarinoita siitä, miksi irlantilaisilla on tapana maalata ovensa kirkkaanvärisiksi. Liekö syy tosiaan ollut se, että miehet tunnistaisivat oman ovensa matkalla pubista kotiin...

Kierros oli oikein onnistunut, kiitos innostuneen ja asiantuntevan oppaamme. Kierroksemme aikana oppaamme myös suositteli tutustumaan irlantilaiseen ruokakulttuuriin ja brittein saarille todella perinteiseen Fish & Chips -annokseen. Olimme tietysti täydellisiä mainonnan uhreja ja suuntasimme mr. Andyn neuvomaan ruokapaikkaan lounaalle. Tai siis, varsinaisestihan nautimme lounaamme läheisen kirkon puistossa, sillä kala-peruna-annos pakattiin kotoisasti paperipussiin, josta sitä syötiin sormin. Ja se rapeakuorinen kalanpala oli mielettömän herkullinen ja mielettömän iso. Ja ne ranskalaiset, herranjestas, niitä pakattiin mukaan litran verran! Tätä makuelämystä voimme todellakin suositella jokaiselle irlantiin matkustavalle, annos oli hyvänmakuinen ja tosiaan niin valtava, ettei meistä yksikään tainnut sitä loppuun asti popsia.



Loppupäivä sujui omatoimisen Dublin-kiertelyn merkeissä. Siirsimme partiokeskusvierailun seuraavalle päivälle, koska se meni melko aikaisin kiinni ja keskityimme sen sijaan koluamaan lähitienoon putiikkeja, herkuttelemaan smoothieilla, kiertelemään ja katselemaan paikkoja. Jokirannassa näkyi muun muassa paljon eläviä patsaita. Ihan uskomatonta, miten hyvä tuuri meillä jälleen kävi säiden suhteen, sillä aurinko paistoi oikeastaan koko päivän, eikä Dublinin hienouksia tarvinnut tyytyä tiirailemaan sontsan alta.

Perjantaina koitti melkoinen odotettu kohokohta, Larch Hillin työntekijän aka verkkaripojan suosittelemat vinttikoirajuoksut! Niistä lisää myöhemmin :)

- Sanni

Reissupäiväkirja: Keskiviikko 31.7.

Hyvää huomenta jälleen Larch Hill! Keskiviikkoaamu valkeni sateisen yön jälkeen ja perinteisellä partiolaisen tuurilla teltta oli tietenkin märkä, kun se pitäisi pakata :)))) Ryhdyimme kuitenkin tarmokkaasti keräämään kasaan muita kamppeitamme ja keittämään aamupuuroa. Busseja Larch Hillistä keskustaan kulkee vain pari kertaa päivässä, joten lähdimme jo ajoissa taivaltamaan poispäin leirintäalueelta, jotta emme myöhästyisi. Kävimme kuitenkin ensin palauttamassa infopisteeseen telttamme ja trangiamme. Lahjoitimme myös Larch Hillille väiskin osaksi kokoelmaa, jossa näkyi olevan ties monenko eri maan partiohuiveja ja muita tunnuksia. Yritimme myös tarjota ystävällemme verkkaripojalle salmiakkia, mutta hän ei uskaltautunut sitä maistamaan. Taisimme sitä paitsi herättää raukan kesken yöunien ovikelloa pimpotellessamme...

Matka bussipysäkille oli lähinnä alamäkeä, joten se tuntui paljon tulomatkaa lyhyemmältä. Ja rattoisastihan se matka taittuu kuunnellessamme vanhasta Nokian puhelimesta Antti Tuiskun legendaarisia hittejä. Suomiedustusta parhaimmillaan!

Bussin jälkeen jatkoimme matkaa keskustaan jo tutuksi tulleella ratikalla ja lähdimme metsästämään hostelliamme, joka sijaitsi "lähellä Trinity Collegea". Niin no se Trinityn alue olikin sitten aika iso, ja lopulta harhailimmekin jossain yliopiston sisäpihalla melko hölmönnäköisinä valtaisien kantamuksiemme kera. Paikallinen opettaja huomasi onneksi epätoivomme ja ohjasi meidät lukittujen porttien kautta oikealle kadulle ja opasti meidät hostellille, thank you very much! Hostellissa ei kuitenkaan check-in aika ollut vielä koittanut, joten jätimme vain tavaramme säilöön ja lähdimme etsimään sopivaa ruokapaikkaa, sillä meillä oli KOVA NÄLKÄ!

Kovasti kierreltyämme ja kaarreltuamme (ja nälän kasvettua maksimaalisiin mittoihin) päädyimme pieneen italialaityyliseen ravintolaan. Ei oo pitsa varmaan koskaan maistunut niiin hyvälle! Nälkä oli jo aivan suunnaton ja pakko myöntää, etteivät Larch Hillissä valmistamamme trangiapöperöt mitään gourmeeta olleet :D

Ruuan jälkeen pääsimme tutustumaan hostellihuoneeseemme, joka osoittautui mukavan tilavaksi, kämppiksemme sen sijaan hieman kummallisiksi... Mutta emme antaneet sen häiritä vaan pesimme leirielämän pölyt pois ja lähdimme tekemään vielä pientä tutustumiskierrosta keskustaan.

Sää ei ollut erityisen suosiollinen kaupunkikävelylle, sillä vettä satoi aivan mielettömästi! Päädyimmekin ostoskeskukseen hyörimään, kunnes aurinko alkoi paistaa. Siinä vaiheessa oli jo jälleen pikkunälkä ja toisilla kolotti kahvihammastakin. Päädyimme sattumalta upeaan vanhaan kirkkoon rakennettuun ravintolaan, josta tilasimme mielettömän upeat jälkiruuat. 

Noora onnellisena maailman herkullisimman suklaakakun äärellä.

Ilta-auringon paisteessa kiertelimme ja kaartelimme Dublinin pikkukatuja melko päämäärättömästi harhaillen. Metsästimme myös postikortteja Suomeen lähetettäväksi. Ja yllättäen, kaikilla olikin vielä iltapalan kaipuu. Bongasimme matkaoppassa suositellun "Bad Ass Cafen" ja päädyimme sinne istuskelemaan. Paikassa oli ihana tunnelma ja livemusiikkia, niin kuin Irlannissa tuntuu olevan tapana. Pieni iltapala vaihtuikin bageleihin ja vegeburgereihin ja oli muuten hyvää! 

Massut pullollaan vaelsimme takaisin hostellille ja nukahdimme tuota pikaa. Ensimmäinen päivä Dublinissa kuluikin siis lähinnä lähikatuja tutkaillen ja ruokakulttuuriin tutustuen. Seuraavalle päivälle meillä oli suunnitteilla opastettu sightseeing-kierros, siitä lisää myöhemmin!

- Sanni

Reissupäiväkirja: Tiistai 30.7

Hyvää huomenta Larch Hill! Tiistaina koitti toinen Larc Hill päivämme. Edellisiltaisen vaelluksen ja nihkeän telttayön jälkeen kömmimme ulos makuupusseistamme ja aloimme startata päivää pikkuhiljaa. Sää oli kaikkea muuta kuin irlantilainen, aurinko paistoi ja niinpä sateen haikilla kastelemat kengätkin saatiin laitettua kuivumaan.

Tiistain suurimmaksi missioksi olimme asettaneet ulkomaanprojektiin kuuluvan palvelutehtävän suorittamisen. Ollessamme jo keväällä yhteydessä Larch Hilliin, meille lupailtiin, että voisimme suorittaa tehtävämme siellä talkoohommien muodossa. Tarkkoja tietoja meillä ei tehtävästä vielä ollut ja edellisiltaiset hämmentävät puheet helikopterin maalauksesta (ks. edellinen postaus) saivat meidät odottamaan tehtävää kuumeisesti, mutta myös epäluuloisesti. Ja mikä olikaan totuus.... 

 ....Me todellakin pääsimme maalaamaan helikopteria! Kyseinen helikopteri oli rakennettu joulua varten, Joulupukin helikopteriksi. Niin, totta tosiaan, Irlannissahan ei juurikaan lunta sada, joten Pukin kulkuvälineeksi ei kelpaa reki, ja ketkäpä olisivat paremmin sopineet pelastamaan irkkulasten joulun kuin me Joulupukin kotimaasta paikan päälle saapuneet Suomitytöt :) Tunnit hurahtivat vikkelään maalia sutiessa. Keli oli edelleen mitä mahtavin, joten homman olisi hyvin voinut hoitaa myös ulkotiloissa, mutta kuten olimme huomanneet, säät ovat todella vaihtelevia, joten sisähalli oli kuitenkin turvallisin ratkaisu.

Illalla meidän oli tarkoitus päästä jousiampumaan, mutta jotenkin Larch Hillissä työskennelleet partiopojat, eivät tuntuneet olevan aivan työnsä tasalla, vaan he olivat jälleen kalenterissaan väärissä päivissä. Jousiammunta olisikin siis ollut mahdollista järjestää vasta seuraavana iltana ja koska se ei aikatauluumme sopinut, kaupattiin meille korvaavaksi aktiviteetiksi kiipeilyä. Valitsimme korikiipeilyn, mutta koska siihen oli vielä muutama tunti aikaa, lähdimme laittamaan ruokaa ja testailemaan piha-alueelle rakennettua esterataa. Ihan tuli amerikkalaiset armeijaleffat mieleen! Pakko kyllä myöntää, etteivät nuo flipflopit olleet mikään paras mahdollinen kenkävalinta, mutta minkäs mahtoi, kun kengät olivat edelleen kuivumassa :D

Aluelle oli rakennettu myös "Beaver Park" eli sudenpennuille suunniteltu "leikkipuisto". No pakkohan meidän oli sitäkin käydä testailemassa, varsinkin kun joukosta 4/5 on sudarijohtajia. Oli piristävää päästä keinumaan kuin muksuna konsanaan.

Illalla olikin sitten vuorossa sitä korikiipeilyä. Minulle, Satulle ja Essille kokemus oli aivan uusi, Noora ja Salli olivat päässeet hommaa jo Suomessakin kokeilemaan. Loistavasti sujui itse kullakin, vaikka jalat välillä tärräsivätkin ja tuntui, että yhtään koria ei kyllä enää saa laitettua. Ilta alkoi hämärtyä kiipeillessämme ja auringon laskiessa maisemat koripinon päältä olivat kuikeat, vaikkei niitä siinä juuri ihailemaan ehtinyt.  

Kiipeilykokemuksen jälkeen kapusimme korikiipeilyä ohjanneen verkkaripojan (okei, hänellä oli myös oikea nimi, Ryan, mutta upean asunsa vuoksi kutsuimme häntä verkkaripojaksi) innostamana mäelle, josta eteemme aukeni Dublinin kaupungin valojen loisto. Ei yhtään hullumpi näky! Väsyneinä, ja reidet maitohapoilla, siirryimme telttaan nukkumaan ja kertoilemaan juttuja, jotka saivat meidät pelkäämään, että Salkkari-Heiskanen hyökkäisi kimppuumme...

- Sanni

Reissupäiväkirja: Maanantai 29.7

MAANANTAI

Maanantaina matkamme pääsi varsinaisesti alkamaan, kun kaikki ylimääräinen matkustushulina oli jo takanapäin. Otimme aamulla Luasin (irlantilainen ratikka) kohti Dublinin ulkopuolella sijaitsevaa Scouting Irelandin partiokeskus Larch Hilliä. Jouduimme matkan aikana vielä vaihtamaan kulkuvälineemme bussiin ja oikean bussin löytyminen ei ollutkaan helpoin homma, vaikka itse asiassa seisoimme sen oikean linjurin vieressä koko ajan... Samaan syssyyn joku ystävällinen irkkumies tunnisti meidät partiolaisiksi ja tuli kertomaan meille omista partioreissuistaan Norjassa. Jeee, reissun eka partiolainen bongattu!

Bussi jätti meidät hämmentävästi tien varteen ja bussikuski vain huikkasi: "Larch Hill, that way!" ja sinnepäinhän sitten vaellettiin. Minkäänlaisia opasteita ei mihinkään suuntaan ollut, ja vähän kyllä ihmettlimme, että tuleeko se Larch Hill täältä vastaan ja koska?!? Ja kyllähän ne rinkatkin vähän painoi...

Pientä epäuskoa ilmassa siitä, johtaakohan tämä tie yhtään mihinkään...

Mutta jes me löydettiiin perille!

Perillä Larch Hillissä kohtasimme pienen yllätyksen: Infossa meitä odotti James, johon olimme olleet aikaisemmin yhteydessä. Hän kuitenkin luuli, että tulemme vasta torstaina, jolloin oli tulossa eräs toinen suomalaisryhmä. No, se ei onneksi menoa haitannut, vaan saimme teltat pystytettäväksemme ja James esitteli meille hieman leirintäaluetta. Saimme myös käyttöömme pari irkkutrangiaa, jotka vaikuttivat kyllä aika heppoisilta leluilta siihen verrattuna, mihin olemme tottuneet. Eipä siis muuta kuin pastaa keittelemään ja valmistautumaan vaeltamiseen, jota olimme tälle päivälle suunnitelleet. Infopisteestä saimme alueen vaellusreitin kartan ja sitten olikin suuntana Kilmashoguen vuoret ja metsät!

Siinä vaeltaessamme tuli sellainen olo, että tässä on nyt se todellinen Irlanti! Maisemat olivat U-P-E-I-T-A ja kipusimme niin ylös, että koko Dublinkin näkyi. Välillä satoi vettä, välillä paistoi aurinko, mutta loppupeleissä se loi vain tunnelmaa (vaikka ne kastuneet sukat eivät se mukavin fiilis tainnutkaan olla, itsehän en tätä kokenut, kiitos jälleen äidin superkenkien <3). Matkan varrella tuli nähtyä myös lampaita ja niitä etsimiämme nummeja sekä suloisia pikkutaloja.

Vaelluksen huipentuma oli karttaan merkitty Fairy Castle, joka ei odotuksistamme huolimatta ollut upea linna, vaan ennemminkin valtava kiviröykkiö. Maisemat sen päältä olivat kuitenkin henkeäsalpaavan upeat. Ja kivikasan päälle kavutessamme ei sateesta ollut tietoakaan ja parempaa fiilistä ei oikein olisi voinut kuvitellakaan! Kyllä maistui eväspatukat hyvälle.

Matka jatkui ja pianhan sitä vettä sitten taas tuli kuin saavista kaataen. Mutta ei hätää, true-partiolaisella on aina takataskussa mukanaan muovipussi, johon voi sujauttaa repun suojaan sateelta! Tai itse asiassa true-partiolaisella olisi luultavasti vedenkestävä reppu, mutta päätettiin Satun kanssa valita tää tyylikkäämpi rosvolook.

Myös pientä eksymistä tapahtui paluumatkalla, mutta olihan se aika voittajafiilis, kun saavuimme takaisin viisitoista kilometriä ja lähes viisi tuntia myöhemmin. Siinä vaiheessa mielessämme oli lähinnä ruoka ja kuivat vaatteet. Kun murua oli vihdoin saatu rinnan alle, lähdimme selvittelemään infopisteestä, mikä onkaan huomisen palvelutehtävämme tilanne. Ystävämme infossa hengaileva "verkkaripoika" (olisittepa nähneet sen mätsäävän verryttelyasun!) valaisi meitä, että James on a) rakentamassa helikopteria b) helikopteriajelulla tai c) me maalaamme huomenna helikopteria?!? Poistuimme melko kummastuneina paikalta ja pistimme kummalliset helikopteriselitykset verkkaripojan irkkuaksentin piikkiin ja odotimme jännityksellä mitä huominen tuo tullessaan.... Vähän korttipeliä, suklaapatukoita ja nukahtaminen telttaan, jossa oli noh, ehkä hieman tiivis tunnelma :D

- Sanni